fbpx
nintendo logo

 

 

 

 

 

  • Uutiset
  • 10 miljoonaa Nintendo Switch -konsolia myyty maailmanlaajuisesti!

10 miljoonaa Nintendo Switch -konsolia myyty maailmanlaajuisesti!

Nintendo Switch julkaistiin tämän vuoden maaliskuussa, mutta sitä on myyty jo yli kymmenen miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Näin tapahtui jo ennen kuin joulukaupan kiireisin aika on ehtinyt alkaa.

Nintendo Switch on ensimmäinen kotikonsoli, joka toimii myös kannettavana pelikonsolina. Helppo ottaa mukaan mihin tahansa ja pelata milloin tahansa. Moninpelaaminen perheen, ystävien ja tuttujen kanssa onnistuu myös helposti, sillä jokaisen Nintendo Switchin mukana tulee kaksi ainutlaatuista peliohjainta, jotka tunnetaan nimellä Joy-Con.

Nintendo Switch on myös saanut erittäin nopeasti laajan pelikirjaston, mikä on selvästi edistänyt sen menestystä. Yksi menestyneimmistä peleistä on The Legend of Zelda: Breath of the Wild, joka palkittiin vuoden parhaana pelinä suuressa amerikkalaisessa The Game Awards -peligaalassa. Muita huippunimikkeitä ovat Super Mario Odyssey ja moninpelaamista tukevat pelit kuten Mario Kart 8 Deluxe, Splatoon 2 ja ARMS, joita voi pelata myös verkossa. Kolmannen osapuolen kehittäjiltä olemme nähneet muun muassa sellaisia pelejä kuten Mario + Rabbids Kingdom Battle, FIFA 18, Rocket League, L.A. Noire, The Elder Scrolls V: Skyrim, Golf Story, Doom, SteamWorld Dig 2 ja Stardew Valley.

“Olemme innoissamme nähdessämme, että fanit Euroopassa ja ympäri maailmaa nauttivat pelikokemuksista, joita vain Nintendo Switch voi tarjota, olipa kyseessä sitten uusimmat seikkailut Super Marion ja Linkin kanssa, tai ainutlaatuiset pelit kuten 1-2-Switch, jossa pelaajat katsovat toisiaan eikä näyttöä,” sanoi Satoru Shibata, Nintendo of Europen toimitusjohtaja.

Uusi vuosi lähestyy ja Nintendo Switch -pelaajat voivat odottaa useita uusia pelikokemuksia vuonna 2018, jolloin julkaistaan muun muassa sellaiset pelit kuten Kirby Star Allies, Bayonetta 2, Dragon Quest Builders, uusi Yoshi-peli, Wolfenstein II: The New Colossus Bethesdalta, Mega Man 11 Capcomilta, Project Octopath Traveler (työnimi) Square Enixiltä, Shovel Knight: King of Cards Yacht Club Gamesilta ja Morphies Law Cosmoscopelta.